Sari

Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." - Joh.6:29

Pyhä Henki kirkasti minulle Jeesuksen Kristukseksi eräänä syksyisenä iltana vuonna 1982 elokuvateatteri Kydössä, Alavuden Asemankylässä. Olin silloin 15 -vuotias.

Vanhempani toteuttivat Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ja minut kastettiin jo ihan vauvana. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että kasteen jälkeen sain oikeasti opetusta Jeesuksesta. Äitini Eeva rukoili kanssani iltarukouksen varmaan lähes 10-vuotiaaksi, jolloin muutin siskoni Sadun kanssa yläkerran tyttöjenhuoneeseen. Kävin rippikouluikään asti pyhäkoulussa, jota isäni Tauno piti joka kesä vuorosunnuntaisin kotikyläni naisten kanssa. Siltä ajalta mieleeni jäivät sekä Jeesuksen vertaukset että monet pyhäkoululaulut ja laululeikit. Pienestä asti osallistuin myös kotikylän seurakuntailtoihin, kinkereihin jne.

Muistelen, että olin jo peruskoulun kuudennella, kun tajusin, etteivät kaikki uskokaan Jeesukseen. Luokallani ollut Markku totesi välitunnilta palatessamme: "Ootko sä joku uskovainen vai?" Olin nimittäin kehunut Israelin Halleluja-euroviisua hyväksi kappaleeksi. Siitä kai alkoi vähitellen evankeliumin häpeäminen. En kehdannut enää ristiä käsiäni yläasteen aamunavauksien aikana, vaikka ala-asteella se oli ollut ihan luonnollista.

Siskoistani Marjo tuli uskoon, kun olin 8. luokalla. Oli hiihtolomaviikon torstai ja istuimme iltakahveilla kotona keittiön pöydän ääressä, kun hän kertoi meille asiasta. Aika on jäänyt niin hyvin mieleen, koska naapuritalomme paloi samana iltana. Voin muistaa vieläkin kuinka tukalaksi tunsin oloni tuossa hetkessä. Itse kerroin ystävälleni Virpille asiasta pian kouluun palattuamme. Hänen reaktionsa oli: "Jos tulet uskoon, niin mää en ainakaan oo sun kans." Niinpä Jeesus sai jäädä vielä kirstuun.

Seuraavana kesänä menin rippikouluun. Kaksi asiaa jäi erityisesti mieleen: Entinen naapurintyttö Outi oli isosena. Kohtasin ensimmäistä kertaa lähes samanikäisen nuoren, joka julkisesti tunnusti uskovansa Jeesukseen. Hänelle usko Jeesukseen merkitsi lupausta siitä, että sitten Taivaassa kaikki sairaudet on poissa. Hänen ihonsa ei nimittäin kestänyt auringon valoa, vaan hän joutui aina hakeutumaan varjoon. Toinen asia liittyi uskontunnustukseen: "Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen..." Siis ei anteeksisaamisen, vaan sen, että Jeesus on aikaansaanut ristinkuolemallaan anteeksiannon. Konfimaatiossa pappi kysyi: "Tahdotko tämän uskon toteutuvan elämässä?" Vastasin, että tahdon, vastasivathan kaikki toisetkin niin tuossa tilanteessa.

Kaverini Virpi ja Arja lähtivät eri teille peruskoulun jälkeen, kun itse menin lukioon. Jännitti hieman, että saanko uusia kavereita. Luokalleni tuli Lehtimäeltä Tarja. Sieltä mentiin yleensä Ähtärin eikä Alavuden lukioon. Hänestä paistoi läpi Kristuksen rauha ja hän todistikin uskostaan ihan avoimesti. Hänen ystävyytensä nousi tärkeimmäksi tavoittekseni. Samoihin aikoihin siskoni Marjo oli luopunut apuhoitajan työstään Töysän vanhainkodilla ja lähtenyt opiskelemaan Seinäjoelle sairaanhoitajaksi. Hän pyysi minut kerran mukaansa, kun hän meni kyläilemään vanhalle työkaverilleen, joka myös oli tullut uskoon. Meitä oli varmaan neljä tai viisi naista lukemassa mannalappuja. Lapussani oli Jobin kirjasta jae: "Mutta minä tiedän lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."(vanha käännös)

Seuraavana päivänä Sadun ala-asteen aikainen kaveri Arja pyysi minua elokuviin veljensä Timon ja tämän kaverin Arin kanssa. Siellä esitettiin Manaajan ohjaajan kolmas elokuva, "Seitsemän tikaria." Tämä kertoi lopun ajasta, kaikesta sen ajan pahuudesta ja Jumalan tahdon vastustamisesta. Elokuva päättyi Jeesuksen toiseen tulemiseen. Jeesuksen kirkkaus oli niin valtava, että huokaisin sydämessäni: "Minäkin haluan on olla tuon voittajan joukossa." Silloin tajusin, että minähän uskon. Kerroin siitä äidilleni joko silloin samana iltana tai seuraavana aamuna.

Luokkakaverieni Tarjan ja Mirjan kautta osasin hakeutua kristittyjen nuorten yhteyteen. Vähitellen minua alkoi vaivata se, etten ollut tunnustanut syntejäni ja saanut synninpäästöä, kun usko tuli minuun. Viikkoja myöhemmin jossakin seurakunnan nuorten tilaisuudessa kerroin huoleni sielunhoitajalle, joka rukoili puolestani ja julisti Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että pääsin osalliseksi anteeksiannosta jo silloin kasteessa.

Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista... Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. - Kol.2:12-14

Oman valvomisemme tähden meidän olisi syytä päivittäin tunnustaa syntimme ja uskoa ne Jeesuksen veressä puhtaaksi.

Takaisin